Pedon perintö yltää Suomeen saakka – Iron Maiden saapuu jälleen!

Ensi vuonna luvassa areenan täydeltä Maiden-historiaa. Lämppärinä Killswitch Engage.
13.11.2017 15:03

Iron Maiden lennättää Legacy Of The Beast -kiertueensa Suomeen asti, joten metallilegenda esiintyy pääkaupunkimme Hartwall-areenalla 28.5.2018. Keikan lämmittelijänä nähdään yhdysvaltalainen Killswitch Engage. Liput tulevat myyntiin 24.11.

Viimeksi kesällä 2016 Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa 23 000 suomalaiselle soittanut Iron Maiden on nyt liikkeellä Legacy Of The Beast -kiertueen merkeissä. Luvassa on historiapainotteinen setti, jonka biisilistassa kerrotaan olevan paljon 1980-luvun materiaalia.

– Kuten fanimme tietävät, olemme olleet tietynlaisessa kiertuesyklissä sen jälkeen kun Bruce ja Adrian liittyivät takaisin Maidenin riveihin vuosituhannen alussa, kertoo manageri Rod Smallwood.

– Olemme vuorotelleet uusien albumien kiertueita ”historia/hitit”-kiertueiden kanssa. Pidämme tämän tyyppisestä työskentelystä monestakin syystä, ei vähiten siksi että se antaa yhtyeelle mahdollisuuden soittaa sekä uutta materiaalia että vanhempia suosikkeja, joita tiedämme fanien haluavan kuulla. Se pitää hommat tuoreena, ei vain faneille mutta myös bändille.

Legacy Of The Beast -kiertueella on luvassa tuttuun tapaan näyttävää lavastusta, jonka konsepti perustuu samannimiseen mobiilipeliin ja sarjakuvakirjaan.

– Tälle ”historia/hitit” kiertueelle asetimme teeman Legacy Of The Beastin ympärille, joka sopii tarkoituksiimme täydellisesti. Se antaa meille tilaa olla luovia ja pitää hauskaa, erityisesti Eddien kanssa! En halua paljastaa vielä liikaa, mutta työstämme parhaillaan useampia erilaisia lava-settejä, ylläpitäen kuitenkin Maiden-perinteitä. Toivomme pystyvämme tarjoamaan faneille mahtavan kokemuksen, kun he tulevat näille erikoiskeikoille.

Jos tekee mieli palata edellisen kiertueen tunnelmiin, ilmestyy Iron Maidenilta kuluvan viikon perjantaina Book Of Souls – Live Chapter -keikkatallenne. Bruce Dickinson sai puolestaan juuri markkinoille omaelämäkertansa What Does This Button Do?, jonka tiimoilta miestä haastatellaan perjantaina ilmestyvässä Soundi-lehdessä.

Iron Maiden (UK) – Legacy Of The Beast World Tour
+ Special Guests: Killswitch Engage (USA)
Ma 28.5.2018 Hartwall Arena, Helsinki
LIPUT: Myyntiin pe 24.11.2017 klo 9 Ticketmasterissa

Lisää luettavaa