Pekko Käppi on täällä taas – uusi levy julki maaliskuussa, psykoottinen video ensinäytössä Soundissa

6.2.2017 12:18

Pekko Käppi & K:H:H:L -yhtyeen esikoisalbumi Sanguis Meus, Mama! (2015) oli yksi ilmestymisvuotensa merkkitapauksia – vimmainen ja alkukantainen pyrskähdys ”suomalaista voodoota”, kuten artisti itse asian määrittelee. Debyyttilevystä piti tulla loppumetreille saakka tuplalevy, mutta kokonaisuus muuttui levytrilogiaksi, jonka toisen osan Svart Records julkaisee 31. maaliskuuta.

Svartin tiedotteessa mainitaan, että tuleva Matilda-levy ”vie kuulijan luineen keskelle moneen suuntaan roihuavaa nykyhetkeä venyttäen todellisuutta petollisen ja epäluotettavan ihmismielen loihtimiin maisemiin”. Hämärää menoa on siis jälleen luvassa, hyvä!

Sellainen käytännön muutos Käpin vanhempaan tuotantoon on tapahtunut, että monet albumin teksteistä on tehnyt tamperelainen Toni Tapaninen. Tekstejä ovat tuottaneet myös Käppi itse sekä Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola. Käpin ja yhtyeen tukena albumilla ovat lisäksi lauluntekijä Laura Moisio ja näyttelijä-ohjaaja Tanjalotta Räikkä.

Soundin sivuilla saa nyt ensinäyttönsä Pauli Hokkasen ohjaama video uuden levyn Supermies-kappaleesta. Katso harhainen teos alta. Melkoista menoa.

Lisää luettavaa