Emme pelkää – Bruce Springsteen, Ringo Starr, Robert Plant, Keith Richards ja sadat muut rasisminvastaisella videolla

23.12.2016 11:27

Sadat muusikot, näyttelijät ja muut julkimot osoittavat tukensa ihmisoikeuksille ja pakolaisille We Are Not Afraid -kampanjan videolla.

Videolla julkimot pitävät kappaleen nimeä kantavaa kylttiä ja taustalla soi nigerialaisen Majek Fashekin tekemä kampanjan tunnuskappale. Alun perin neljäminuuttinen video piti lopulta venyttää kahdeksanminuuttiseksi, jotta kaikki noin 200 kampanjaan osallistunutta henkilöä saatiin mahdutettua mukaan. Videon on toteuttanut valokuvaaja Bob Gruen, joka toteaa videon välittävän positiivista viestiä negatiivisessa maailmassa.

Kappale on saatavilla digitaalisissa jakelupalveluissa ja sen tuotot ohjataan humanitaarista apua antaviin järjestöihin, kuten International Rescue Committee (IRC) ja Human Rights Watch (HRW).

– Olemme huolissamme vihaisesta ja vaarallisesta retoriikasta, jota poliitikkojen suusta kuulee ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Emme saa antaa rasismin ja vihan nostaa päätään ja uhata ihmisten perusoikeuksia, HRW:n vastaava ohjaaja Kenneth Roth toteaa.

Lisää luettavaa