Phil Campbell ja äpärälapset tulevat taas – Motörhead-kitaristi yhtyeineen esittelee uutta levyään

We're The Bastards -albumi ilmestyy loppuvuodesta.
7.9.2020 11:02

Motörheadin pitkäaikaisin kitaristi Phil Campbell ja pääasiassa tämän pojista koostuva Bastard Sons -yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa We’re The Bastards 13. marraskuuta. Ensimaistiaisina levyltä on nyt julkaistu kappale Son Of A Gun, joka on saanut kylkeensä luonnollisesti myös musiikkivideon.

”On hienoa, että tällä kertaa meillä on olemassa yleisö, joka odottaa uutta levyä. Mutta hauskanpito on pääasia ja teimme jälleen levyn itsellemme. On mahtavaa saada irrottaa ajatuksensa kaikesta muusta ja keskittyä tekemään perseelle potkivaa levyä, josta myös fanit voivat nauttia”, laulaja Neil Starr kommentoi.

Phil Campbell and the Bastard Sons saapuu Suomeen näillä näkymin seuraavan kerran syyskuussa 2021, jolloin yhtye konsertoi Helsingin On The Rocksissa sekä Tampereen Olympia-korttelissa.

Starrin ja Cambellin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat Philin pojat Todd (kitara), Dane (rummut) ja Tyla (basso). Bastard Sonsin debyytti The Age Of Absurdity ilmestyi vuonna 2017.

Lisää luettavaa