Pink Floyd -yhteyksistä tuttu laulaja mukana tamperelaisyhtyeen kappaleella – Ensisoitossa 5th Seasonin Desperate Measures

Durga McBroom vierailee tamperelaisen 5th Seasonin singlellä.
1.11.2022 08:00

Tamperelaisen progebändin 5th Seasonin tulevalla esikoislevyllä kuullaan Pink Floydin keikoilta ja levyiltä tutun laulaja Durga McBroomin ääntä. McBroomin tähdittämä single Desperate Measures julkaistaan 4. marraskuuta, mutta on jo nyt kuultavissa Soundin ensisoitossa yläpuolella.

Tiedotteessa kuvaillaan, kuinka McBroom koristelee herkästä tunnelmasta stadionrockiksi kasvavan kappaleen äänikenttää ensin upeilla lauluharmonioilla ja lopuksi maailmanluokan soolo-osuudella.

Durga McBroom on kiertänyt Pink Floydin mukana 1987-vuodesta lähtien ja laulanut muun muassa Division Bell- ja The Endless River -studioalbumeilla. Lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Steve Hackettin ja Billy Idolin kanssa.

5th Season on kotimaisen rytmimusiikin huipuista koostuva kvartetti, jossa soittavat basisti-lauluntekijä Mikko Löytty (Q.Stone, Dave Lindholm Lights, Remu & Hurriganes), Pink Floyd -tribuuttiyhtye Pulsesta ja Emma-ehdokkuuden saavuttaneesta Mortality-yhtyeestä tuttu kitaristi-säveltäjä Tapio Ylinen, kosketinsoittaja Arto Piispanen (Dave Lindholm, Tuomari Nurmio, Ismo Alanko) sekä muun muassa Uniklubin ja Pekko Käppi K:H:H:L -yhtyeen rumpalina tunnettu Jani Auvinen.

— He (Tapio ja bändi) lähettivät minulle kappaleiden raidat. Minulla on pieni studio kotonani ja äänitin omat osuuteni täällä. Muutamiin osuuksiini oli valmiita sovituksia, mutta laitan aina näihin projekteihin oman taiteellisen panokseni ja lisään yleensä jotain, mitä ei ehkä osata odottaa. Joskus myös improvisoin, Durga McBroom kertoo YLE 1:n Jazzradiolle antamassaan haastattelussa, joka lähetetään 13.11.

Albumi tulee sisältämään sävellyksiä sekä Yliseltä että Löytyltä proge-eepoksia ja Wigwam-henkistä jammailua unohtamatta. Durga McBroomin lisäksi albumille on saatu toinenkin kovan luokan vierailija, joka julkistetaan myöhemmin, tiedote kertoo.

Vuonna 2017 perustetun 5th Seasonin viimeistelyä vaille valmis levy ilmestyy alkuvuodesta 2023. 5th Season soittaa singlen julkaisukonsertin torstaina 10. marraskuuta Tampereen G Livelabissa yhdessä Rolling Rust -yhtyeen kanssa.

Lisää luettavaa