Pori Jazz julkisti lisää artistikiinnityksiä – Soul-diivat täydentävät Kirjurinluodon lauantaiohjelmistoa

Chaka Khan

Heinäkuun 8.–16. vietettävän Pori Jazzin pääkonserttien lauantaipäivän ohjelmisto on tänään vahvistunut kahdella Yhdysvalloista tulevalla soul-musiikin suurnimellä, tiedotetaan festivaalin sivuilla.

Kirjurinluotoon saapuu jo 1970-luvun lopussa Rufus-yhtyeen laulajattarena tunnetuksi tullu Chaka Khan, joka on soolourallaan myynyt noin 70 miljoonaa albumia ja voittanut kymmenen Grammy-palkintoa. ”Funkin kuningatar” on nähty Pori Jazzeilla kahdesti aiemminkin, mutta viime visiitistä tulee kuluneeksi jo 15 vuotta.

Nuorempaa polvea edustaa puolestaan Erykah Badu, jonka debyyttialbumi, kahdella Grammy-palkinnolla Baduizm täyttää kuluvana vuonna jo 20 vuotta. Neo soul -liikkeen keskushahmo on sittemmin laajentanut repertuaariaan sekä näytellyt elokuvissa. Vuosina 2001 ja 2009 Jazzeilla esiintyneen badun tuorein julkaisu on 2015 ilmestynyt But You Cain’t Use My Phone.

Lauantain 15.7. aiemmin julkistetut esiintyjät ovat Grace Jones, Michael Kiwanuka, Jethro Tull ja mestaribasisti Pekka Pohjolan sävellyksiä tulkitseva Verneri Pohjola Group. Pääkonserttien ohjelmisto täydentyy vielä ennestään kevään mittaan. Koko ohjelmiston löydät tämän linkin takaa.