Punk in Drublic tulee! NOFX:n tähdittämä punkrock-kiertue nähdään kesällä myös Suomessa

2.12.2019 13:00

Kävipä vuonna 1994 niin, että NOFX julkaisi viidennen albuminsa Punk in Drublic. Levystä kehkeytyi yhtyeen menestynein albumi, joka on toiminut vuosien saatossa esikuvana monille NOFX:n opetuslapsille, ja hiljattain Punk in Drublic muuttui myös festivaalikonseptiksi. Ympäri Pohjois-Amerikkaa järjestetyillä festareilla nähtiin viime kesänä bändejä Bad Religionista Anti-Flagiin ja Me First and the Gimme Gimmiesiin. Ensi vuonna tätä osastoa saadaan sitten Suomeenkin.

4. kesäkuuta järjestetään Turun Vanhalla Suurtorilla Punk in Drublic -ulkoilmafestari, jossa esiintyvät NOFX, Pennywise, Circle Jerks ja Face to Face. Huomattavan vahva kattaus skeittihenkistä punkia olisi siis tarjolla. Circle Jerksin esityksestä luvataan Group Sex -debyyttilevyn teemakeikkaa, albumi kun täyttää ensi vuonna 40 vuotta.

Ohjelmistoon on luvassa vielä kaksi myöhemmin julkistettavaa esiintyjää. Tapahtuman pääsyliput ovat alkaen 69 euroa. Ennakkomyynti alkaa 3.12. Lippupisteesä, Tiketissä ja Ticketmasterissa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa