Punkrockin riemua, levy-yhtiön kiemuroita ja aikuistumisen kiroja – kiinnostava kotimainen musadokkari tekeillä

2.11.2018 12:26

Juuri tullut tiedote kertoo intressantteja asioita kotimaisen punkin ystäville. Alan erikoistekijästä Combat Rock Industrystä on nimittäin tulossa dokumenttielokuva. Tee se itse -elämä on tiedotteen mukaan ”dokumenttielokuva intohimosta, omaehtoisesta tekemisestä, pikkukaupungin ahdistavuudesta, punk-ideologiasta ja aikuisuuden tuomista elämänmuutoksista”.

Dokumentissa kerrotaan, miten Tervakoski–Riihimäki-akselilla operoineet Combat-perustajat Jani Koskinen ja Janne Tamminen lääkitsivät 1980–90-lukujen taitteessa pikkukaupungin ahdistusta punkrockilla, kunnes yhtäkkiä kaksikko huomasi olevansa järjestämässä bändeille Euroopan-kiertueita ja julkaisemassa levyjä. Myöhemmin avattiin Combat Rock Shop albumimyyntiä kiihdyttämään, mutta kuinka ollakaan, vuonna 2008 alkoi fyysisten levyjen myynti yskähdellä ja koko musiikkiala luisui hallitsemattomaan muutokseen. Yhtiön puuhamiesten aikuistuminen ja perheellistyminen toivat omat vaikeutensa kuvioihin – punk-asenne kun tuo huonosti leipää pöytään.

Janne Tanskasen ja Ville Asikaisen ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti tulee ensi-iltaan näillä näkymin alkuvuodesta 2019. Teoksen ensimmäinen traileri ilmaantuu nähtäville ensi viikolla. Dokkarin Facebook-osoite löytyy täältä, joten pistä tuo sivu seurantaan mikäli aihe kiinnostaa.

Lisää luettavaa