Lempäälän Karuselli ry:n järjestämä Puntala-rock pidetään entiseen tapaan tänäkin vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29. päivä Puntalan leirintäalueella Lempäälässä.
Punkkarien vuoden ykköstapahtuman ensimmäisiin kiinnityksiin kuuluu muun muassa Amebix- ja VoïVod-miehistä koostuva Tau Cross, joka julkaisee toisen pitkäsoittonsa juuri ennen Puntala-rockin esiintymistään. Lisäksi festareilla esiintyvät myös debyyttinsä vuonna 1976 julkaissut belgialainen The Kids, 80-luvun alussa aloittanut englantilainen Anti-System, ruotsalainen Crude S.S., amerikkalainen Hellshock sekä Massacre 68 aina Meksikosta saakka.
Lisää kiinnityksiä luvataan tulevan vielä kevään ja kesän mittaan. Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.
