Queen, Leonard Cohen, PJ Harvey, Ismo Alanko… – Yle Teeman syysohjelmistossa taas paljon katseltavaa musiikin ystäville

Teeman syksy alkaa Freddie Mercuryn syntymäpäivän kunniaksi Queen-teemapäivällä.
27.8.2020 11:13

Yle Teema on julkistanut syksyn 2020 teemalauantaiden ohjelmistonsa ja mukana on jälleen paljon mielenkiintoista musiikkiaiheista katseltavaa ja runsaasti tv-ensiesityksiä.

Syksyn teemalauantait polkaistaan käyntiin Queenin merkeissä 5.9. (joka on myös Freddie Mercuryn syntymäpäivä). Tuolloin kanavalla nähdään viime vuonna valmistunut dokumentti Queen & Adam Lambert: The Show Must Go On, joka keskittyy Mercuryn kuoleman jälkeisiin aikoihin. Sisältääpä dokumentti myös Helsingissä kuvattua materiaaliakin. Dokumentin jälkeen palataan ajassa reilusti taaksepäin ja kanavalla nähdään Queenin Live at the Rainbow -konserttitaltiointi vuodelta 1974. Sekä dokumentti että keikka tulevat Yle Areenaan katseltaviksi jo tiistaina 1.9.

Oman teemalauantainsa saa myös 40 vuotta täyttävä Depeche Mode (19.9.), jolta nähdään myös dokumentti sekä konserttitaltiointi. Pyhäinpäivän ilta eli 31.10. on pyhitetty juurevan sielukkaalle ja uusromanttiselle musiikille ja illan aikana nähdään elokuva The Commitments (1991) sekä Duran Duran -dokumentti There’s Something You Should Know vuodelta 2018.

Marraskuun 14. on pyhitetty puolestaan paria päivää aiemmin 60 vuotta täyttävälle Ismo Alangolle ja luvassa on muun muassa aivan uusi dokumentti sekä parhaita paloja arkistojen kätköistä. Alangon teemapäivän tarkka sisältö julkistetaan myöhemmin.

Syksyn aikana nähtävien musiikkiaiheisten dokumenttien päähenkilöinä nähdään myös Ike White (12.9.), PJ Harvey (19.9.), INXS:n Michael Hutchence (26.9.), John Lennon ja Yoko Ono (3.10.), Leonard Cohen ja tämän muusa Marianne Ihlen (10.10.), 21-vuotiaana menehtynyt räppäri Lil Peep (17.10.), The Kinks (24.10.), Jaco Pastorius (7.11.) sekä The Slits (21.11.). Näiden lisäksi 24.10. esitetään Monkees-yhtyeen Head-kulttielokuvan (1968) Suomen-ensi-ilta.

Musiikkiohjelmien lisäksi Teeman syksyssä nähdään luonnollisesti myös paljon muutakin mielenkiintoista. Syysohjelmistoon pääset tutustumaan tarkemmin täällä.

Lisää luettavaa