Queenin Brian May joutui sairaalaan, muttei onneksi koronan takia – ”En pysty kävelemään vähään aikaan”

Kitaristi onnistui telomaan pakaralihaksensa puutarhassa touhutessaan.
8.5.2020 14:06

Queen-yhtyeen Brian May julkaisi Instagramissa kuvaa ja videota itsestään rullailemassa pyörätuolissa pitkin sairaalan käytäviä. 72-vuotias kitaristi kertoo joutuneensa sairaalahoitoon, mutta lohduttaa fanejaan toteamalla heti kättelyssä, ettei kyse onneksi ole koronaviruksesta.

”Onnistuin repimään pakaralihakseni riekaleiksi, kun innostuin liikaa puutarhaa hoitaessani. Yhtäkkiä löysin itseni sairaalasta, jossa tutkittiin, miten paljon vahinkoa sain aikaan”, May kertoo some-julkaisunsa saatteessa.

”Kävi ilmi, että tein hyvinkin perusteellista työtä. Tämä tapahtui siis muutama päivä sitten. En pysty kävelemään vähään aikaan – tai edes nukkumaan ilman apuja, sillä kipu on sietämätöntä.”

Auts. Voimia ja jaksamisia siis sinne Mayn suuntaan!

Lisää luettavaa