Queenin Brian May kirurgisessa operaatiossa – Veti Pohjois-Amerikan-kiertueen läpi kovista kivuista huolimatta

Sami Turunen

72-vuotias kitaristi veti yli 20 keikkaa kivuista huolimatta. On se sitkeä sissi!

Queen-kitaristi Brian May kertoi Instagramin välityksellä käyneensä jalkaleikkauksessa. Operaatiossa haettiin apua akillesjänteen kipuihin, joista kitaristi kertoo kärsineensä jo pitkään. Kuvapäivityksessään May makaa sairaalassa ja näyttää peukkua onnistuneen leikkauksen jälkeen, rauhoitellen samalla fanejaan, ettei kyse ole mistään vakavasta.

”He ottivat pohkelihaksistani palaset pois, mikä toivottavasti vähentää akillesjänteen rasitusta ja lopettaa kovat kivut, joista olen kärsinyt kuukausien ajan. Tämä vaivasi koko viime Pohjois-Amerikan-kiertueemme [joka alkoi heinäkuussa ja päättyi elokuussa 25 keikan jälkeen, toim.huom.] ajan. Adrenaliini auttoi minut keikkojen läpi, mutta juoksenteluni oli hyvin rajallista ja joinain iltoina en voinut oikeastaan liikkua lavalla ollenkaan (ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan huomannut mitään)”, May kirjoittaa kuvansa saatteeksi.

”Nyt otan rauhallisesti. Minun pitäisi toipua täyteen iskuun juuri sopivasti ennen kiertueen jatkumista tammikuussa. Toivon mukaan kantapääni ovat silloin kunnossa!”

May teki myöhemmin uuden Instagram-päivityksen, jossa tämä kiittää kaikkia saamastaan tuesta ja paranemistoivotuksista.

”Kaikki hyvin tänä aamuna. Paikat hieman arastavat, mutta tänään voin ottaa jo hieman rennommin. Ja kuten näette, kaikki paikat toimivat edelleen!” May lähettää terveisiä.

View this post on Instagram

I’m done ! After a snip to my calf muscle, I’m feeling good ! The theory is that it will release the excess tension in my Achilles’ tendon and get me out of a painful heel situation I’ve been in for many months. I had the problem all through our last tour of the USA – and although adrenaline got me through, my running around was severely curtailed, and there were a couple of nights when I really couldn’t move at all around the stage (nobody noticed, it seems ! 😏). So now I’ll be taking it easy just a bit for a while, but full recovery should be just in time for getting back out on tour in January – hopefully with a good pair of heels ! THANKS for your good wishes, folks. No cause for alarm. Bri

A post shared by Brian Harold May (@brianmayforreal) on