Rammstein-keulakuvan entinen yhtyetoveri sanoo, että kaksikon välit eivät ole enää entisellään

10.10.2021 20:05

Ruotsalainen multi-instrumentalisti, Painista ja Hypocrisystä tuttu Peter Tägtgren kertoo tuoreessa Scars And Guitars -podcastin haastattelussa päätöksestään ottaa loparit Rammstein-keulakuva Till Lindemannin Lindemann-projektista.

”Teimme kaksi albumia. Soitimme rundin. Näytimme mihin pystymme. Ja siinä se”, mies toteaa.

Mieheltä tulee myös suora vastaus kysymykseen, ovatko miekkoset edelleen ystäviä.

”Emme oikeastaan”, Tägtgren sanoo. ”Mutta ei sillä ole väliä. Pitääkseni jutun lyhyenä, teimme yhdessä jotakin merkittävää joka jätti jälkensä. Olen siitä ylpeä. Olin tyytyväinen. Olimme todella tuotteliaita työskennellessämme yhdessä. Ei ole mitään vastaavaa, kuin se kun me kaksi pistämme tohinaksi. Voimme vain istua ja jutella, että ’Olisi siistiä tehdä tuo näin’, ja 10 minuuttia myöhemmin se on tehty.”

Tägtgren puhui aiheesta aiemmin Landry.Audiolle.

”Voin kertoa tämän: se oli mahtavaa silloin kun se oli mahtavaa, ja muulloin ei-niin mahtavaa – sanotaan nyt vaikka näin”, Tägtgren tokaisi.

 

Lisää luettavaa