Rammsteinin Suomen-keikat lähestyvät – tällaista menoa on odotettavissa Tampereella

14.6.2019 09:27

Sellainen on Rammsteinin menekki Suomessa, että yhtyeelle buukattiin aiemmin julkistetun Tampereen-keikan lisäksi vielä toinen stadionkonsertti samaan kaupunkiin. Mikähän tässä teollisuusmetallin esitaistelijassa viehättää suomalaisia niin, että bändi kerää maamme kamaralla tuosta noin vain yli 30 000 silmäparia lavan laitamille? Siinäpä aihetta vaikka pro gradu -työhön jollekin psykologian opiskelijalle.

Kaikki pääsylipun ostaneet ilahtunevat joka tapauksessa, kun Blabbermouth nosti esille Youtuben kätköistä muutaman Dresdenin-keikalla 12.6. tallennetun videon, joista saa hyvää osviittaa siitä, millaisen show’n yhtye on tänne tuomassa. Katso videot alta. Rammstein konsertoi Ratinan stadionilla 9.–10. elokuuta.

Lisää luettavaa