Ranskan Elviksenä tunnettu Johnny Hallyday, 74, on kuollut

R.I.P. Jean-Philippe Smet 15.6.1943 – 6.12.2017
6.12.2017 10:16

Ranskan Elvikseksi kutsuttu rockartisti Johnny Hallyday, oikealta nimeltään Jean-Philippe Smet, on kuollut. Keuhkosyöpää sairastanut Hallyday menehtyi pariisilaissairaalassa, jossa tätä hoidettiin hengitysvaikeuksien vuoksi. Laulajan kuolemasta uutisoi muun muassa Billboard.

Vuonna 1959 artistiuransa aloittanut Hallyday tuli tunnetuksi varhaisten rock-kappaleiden ranskankielisistä käännösversioista. 60-luvun loppupuolella laulava kitaristi siirtyi kohti omaa tuotantoa ja teki yhteistyötä muun muassa Jimmy Pagen ja Peter Framptonin kanssa. Hallyday myös perusti Foreignerin Mick Jonesin kanssa The Blackbirds -yhtyeen. The Jimi Hendrix Experiencen ensimmäinen esiintyminen tapahtui puolestaan lokakuussa 1966 Hallydayn keikan lämmittelijänä.

Vuonna 1960 ensimmäisen singlensä ja pitkäsoittonsa julkaissut rokkari myi urallaan yli 110 miljoonaa albumia. Musiikkiuran lisäksi Hallyday näytteli myös useissa elokuvissa ja vuonna 1997 hänet nimettiin Ranskan Kunnialegioonan ritariksi. Lukuisat artistit kuten Celine Dion, Lenny Kravitz ja Richie Sambora ovat muistelleet edesmennyttä Hallydayta sosiaalisessa mediassa.

Lisää luettavaa