Räppäri-näyttelijä sanoo olevansa se, joka saa nuoret tarttumaan taas kitaraan – Kiitos miehen uuden pop punk -albumin

Machine Gun Kelly sanoo puhuttelevansa sitä ikäpolvea, jota Foo Fighters, Green Day ja kumppanit eivät tavoita.
29.10.2020 12:54

Viime aikoina on puhuttu paljon kitaramusiikin ahdingosta ja kitaravalmistajillakin on ollut viime vuosina ahtaat paikat. Kitaravetoinen musiikki ja rock koetaan vanhojen ihmisten jutuksi ja nuoret ovat enemmän kiinnostuneita räpistä ja konemusiikista, ajatellaan.

Näyttelevä räppäri Machine Gun Kelly uskoo olevansa kuitenkin se henkilö, joka nostaa kitaravetoisen musiikin uuteen kukoistukseen, kiitos miehen tuoreen, ilmestyttyään Billboard-listan ykköseksi nousseen Tickets To My Downfall -albumin, jolla tämä hyppää tutusta rap-tyylistään kitaravetoisen pop punkin pariin. Rumpuja tällä levyllä soittaa kannuksensa Blink-182 -yhtyeessä ansainnut Travis Barker.

”Tämä albumi saattaa olla se syy, miksi minun sukupolveni bändit nousevat Coachellan pääesiintyjiksi Foo Fightersin, Green Dayn tai muiden jo vakiintuneiden artistien sijaan – koska tämän levyn myötä kitaramusiikin kysyntä nousee! Se puhuttelee seuraavan polven nuoria, niitä 13-18 -vuotiaita, joita nuo mainitsemani bändit eivät tällä hetkellä tavoita”, Machine Gun Kelly toteaa NME-lehden haastattelussa.

Mötley Crüe -rumpali Tommy Leetä The Dirt -elokuvassa näytellyt 30-vuotias räppäri sanoo olevansa erittäin mielellään se henkilö, joka innostaa nuoria tarttumaan kielisoittimeen.

”Haluan, että nuoret uskaltavat kokeilla kitaraa, koska se oli minulle itselleni silloin todella tärkeä juttu. Enkä minä ole mikään Prince, joka soittaa täydellisesti heti, kun maailma kuuli soittoani ensimmäisen kerran. Minun on täytynyt nähdä oikeasti vaivaa päästäkseni tähän pisteeseen.”

Lisää luettavaa