Raskasta joulua -juhlakiertueen solistit on julkaistu – Myös itse show’ta uudistettu

Tulevat konsertit on jaettu kahteen osaan.
26.9.2019 12:57

15-vuotisjuhlaansa viettävä Raskasta joulua -konserttikiertue on julkistanut tämän vuoden solistinsa. Mukana on paljon viime vuosilta tuttuja nimiä kuten Nightwish-tähdet Marco Hietala ja Floor Jansen sekä muun muassa Tarja Turunen, Amaranthen Elize Ryd, JP Leppäluoto, Kimmo Blom ja Antti Railio vain muutamia mainitaksemme. Lisäksi mukana ovat tauon jälkeen paluun riveihin tekevä Ilja Jalkanen sekä uutena hahmona Kamelot-yhtyeen Tommy Karevik. Voit tarkistaa keikkapaikkakohtaiset solistit tarkemmin tuosta alta.

Laulajajulkistuksen yhteydessä kerrotaan myös itse show’n uudistuvan myös tänä vuonna juhlan kunniaksi ja koko konseptin isä Erkka Korhonen onkin suunnitellut melkoisen spektaakkelin yhdessä muun muassa nykysirkusta, tanssia, teatteria ja oopperaa ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa. Konsertit tulevat olemaan kaksiosaisia, joista ensimmäinen puolisko on tarinallinen ja toisella rokataan rennommin. Setit tulevat pitämään sisällään kappaleita koko Raskasta joulua -historian ajalta.

Lisätietoja muun muassa lipunmyynnistä löydät täältä. Alla keikkapaikat sekä kyseisen keikan solistit:

15.11. HYVINKÄÄ, WANHA AREENA
JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen ja Tuple Salmela

16.11. VAASA, BOTNIAHALLI
Ilja Jalkanen, JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen ja Tuple Salmela

21.11. LAHTI HALLI
Tarja Turunen, Antti Railio, Ville Tuomi, Tommy Karevik ja Kimmo Blom

22.11. PORI, KARHUHALLI
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Ville Tuomi ja Tommy Karevik

23.11. TURKU, LOGOMO (seisova konsertti, K-18)
Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Ville Tuomi ja Tommy Karevik

24.11. TURKU, LOGOMO (istuva konsertti)
JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Tommy Karevik ja Kimmo Blom

28.11. RAUMA, KIVIKYLÄN AREENA
Marko Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto ja Tommy Karevik

29.11. KOUVOLA, LUMON AREENA
Marko Hietala, Floor Jansen, Ville Tuomi ja Tommy Karevik

30.11. LAPPEENRANTA, JÄÄHALLI
Marko Hietala, Floor Jansen, Ville Tuomi ja Tommy Karevik

1.12. MIKKELI, SAIMAA STADIUMI
Marko Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto ja Tommy Karevik

3.12. YLIVIESKA, KALAJOKILAAKSO AREENA
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen ja Kimmo Blom

4.12. JYVÄSKYLÄ, PAVILJONKI AREENA
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen ja Kimmo Blom

5.12. OULUHALLI
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen ja Tuple Salmela

7.12. TAMPERE-TALO
KLO 15
Marko Hietala, Floor Jansen Tuple Salmela ja Ville Tuomi
KLO 19
Marko Hietala, Floor Jansen, Antony Parviainen ja Ville Tuomi

8.12. TAMPERE-TALO
KLO 15
Ilja Jalkanen, Marko Hietala, Floor Jansen ja Kimmo Blom
KLO 19
Ilja Jalkanen, Marko Hietala, Floor Jansen ja Antti Railio

12.12. JOENSUU AREENA
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen ja Tommy Karevik

13.12. KUOPIO-HALLI
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen, Tuple Salmela ja Tommy Karevik

14.12. HELSINKI, HARTWALL ARENA
Marko Hietala, Floor Jansen, Ilja Jalkanen, Elize Ryd, Tarja Turunen, JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Ville Tuomi, Tommy Karevik ja Kimmo Blom

17.12. KOTKA, KARHUVUOREN URHEILUTALO
Elize Ryd, JP Leppäluoto, Tuple Salmela ja Kimmo Blom

18.12. HÄMEENLINNA, ELENIA ARENA
Elize Ryd, Ville Tuomi, Tuple Salmela ja Kimmo Blom

19.12. SALOHALLI
Elize Ryd, Ville Tuomi, Tuple Salmela ja Kimmo Blom

20.12. SEINÄJOKI AREENA
Elize Ryd, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Tuple Salmela ja Kimmo Blom

21.12. TAMPERE, PAKKAHUONE
Ville Tuomi, Elize Ryd, Kimmo Blom ja Antony Parviainen

Lisää luettavaa