Red Hot Chili Peppersiin palannut kitaristisuuruus esiintyi yhtyeen kanssa ensimmäistä kertaa 13 vuoteen – katso tästä

9.2.2020 21:26

Red Hot Chili Peppers tiedotti viime vuoden lopulla riveissään mainetta niittäneen John Fruscianten korvaavan vuodesta 2009 yhtyeessä soittaneen Josh Klinghofferin. Nyt orkesteri on tehnyt ensiesiintymisensä kokoonpanomuutoksen jälkeen miljardööri Ron Burklen tammikuun alussa menehtyneen Andrew-pojan muistotilaisuudessa.

Chad Smithin tilalle rumpujakkaralle istahti kuitenkin syystä tai toisesta Jane’s Addictionin Stephen Perkins. Orkesteri esitti The Stoogesin I Wanna Be Your Dogin, Gang of Fourin Not Great Menin ja oman Give It Away -hittinsä. Katso alta.

Lisää luettavaa