Richie Sambora kertoo, miksi jätti Bon Jovin vuonna 2013 – ”Siinä ei oikeastaan ollut juuri vaihtoehtoja”

21.12.2020 21:52

Bon Jovin rivit rakoilivat pahemman kerran vuonna 2013 kitaristi Richie Samboran lähdettyä lätkimään ennen yhtyeen Because We Can -kiertueen Calgaryn konserttia.

Mies avasi syitä lähtöönsä People-lehden uusimmassa numerossa.

Pääasialliseksi syyksi lähtöönsä kitaristi kertoo halun olla lähellä Ava-tytärtään.

”Se ei todellakaan ollut suosittu päätös, mutta siinä ei oikeastaan ollut juuri vaihtoehtoja”, Sambora sanoo. ”Minulla oli paljon tekemistä [henkilökohtaisessa elämässäni].”

”Olemme kokeneet paljon yhdessä. Oli aika perheen psykologiselle huollolle”, mies jatkaa. ”En ole mikään pyhimys. Ymmärsin kuitenkin, että Ava tarvitsi minua tuolloin. Perheen täytyi mennä edelle, ja niin siinä kävikin.”

Sambora kävi katkaisuhoidossa vuosina 2007 ja 2011 alkoholin ja reseptilääkkeiden väärinkäytön takia. Mies kertookin rock’n’roll-elämäntavan vaatineen veronsa.

”Kun katson taakse ja alan listailla kiertueita… 18 ja puoli kuukautta tien päällä, 52 maassa”, Sambora päivittelee. ”Se on, että ’Oho!’ Oli tauon paikka. Teimme tuon 14 kertaa 31 vuoden aikana.”

Jon Bon Jovi kommentoi aiemmin, että ”ei mene päivääkään, ettenkö toivoisi Richien saavan elämänsä järjestykseen, ja että hän olisi edelleen bändissä”.

Sambora kuittasi Bon Jovin kommentit Daily Mailille lyhyesti.

”Ihmiset sanovat, että elämäni ei ole hallussa — onko se joku vitsi? Olen kulman onnellisin kundi.”

Lisää luettavaa