Rihanna tähditti Super Bowlin väliaikashowta – Metallica olisi halunnut olla mukana: Emme voi uskoa, ettei meitä pyydetty taustalaulajiksi

13.2.2023 22:03

NFL:n Super Bowl -tapahtuman väliaikashow on aina yhtä valtaisa spektaakkeli, jota tähdittää joka vuosi maailman suurimpiin tähtiin lukeutuva artisti tai artistit. Tänä vuonna kunnia lankesi poptähti Rihannalle.

Metallica ei malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen vaan heitti somessa vitsailuvaihteen silmään. Yhtye nimittäin julkaisi videokuvaa vierailustaan Carpool Karaoke -ohjelmassa, jossa metallijätin jäsenistö laulaa Rihannan vuoden 2012 Diamonds-hittiä.

”Emme voi uskoa, ettei Rihanna pyytänyt meitä taustalaulajikseen”, bändi kirjoittaa videon yhteydessä.

Täysin ilman Isoa M:ää ei Super Bowlia tarvinnut läpi kärvistellä, sillä tulevan Daytona 500 -kisan mainoksessa soi yhtyeen tulevalta 72 Seasons -albumilta irrotettu ensisingle Lux Æterna.

72 Seasons näkee päivänvalon 14. huhtikuuta. Suomeen yhtye saapuu konsertoimaan 7.6. ja 9.6.2024.

Lisää luettavaa