Rokkarit suuttuivat, kun Grammy-gaalassa ei nähty isompaa kunnianosoitusta Eddie Van Halenille – ”Olisi ansainnut enemmän kuin vain 15 sekuntia”

"Tässäkö on kaikki, mitä ikonille liikenee?" hämmästeli radiojuontaja Eddie Trunk.
15.3.2021 11:55

Grammy-gaala järjestettiin Los Angelesissa viime yönä Suomen aikaa. Tuttuun tapaan gaalan aikana muistettiin viime vuonna menehtyneitä artisteja ja musiikkialan tärkeitä hahmoja In Memoriam -osuudessa. Videolla muistettiin muun muassa kitaralegenda Eddie Van Halenia, jonka osuuden aikana spottivalo osoitti lavalla seisoneeseen ikoniseen mustavalkoiseen Frankenstrat-kitaraan.

Monet rokkarit kuitenkin närkästyivät, ettei Eddie Van Halenia muistettu gaalassa sen enempää. Extreme-yhtyeen nokkamies Gary Cherone, joka lauloi Van Halenissa vuosina 1996-1999, kirjoitti Twitterissä olevansa todella pettynyt palkintogaalaa järjestävään Recording Academyyn, ettei legendaarinen kitaristi saanut enempää huomiota palkintogaalassa.

”Voisi kuvitella, että artisti, joka muutti käsitystä siitä, miten instrumenttia voi soittaa, joka inspiroi edelleen uusia muusikkosukupolvia ja joka kirjaimellisesti muutti rock ’n rollin suuntaan olisi ansainnut enemmän kuin vain 15 sekuntia Grammy-juhlissa”, Cherone kirjoittaa.

Eikä Cherone ollut ainoa, joka osoitti paheksuntaansa julkisesti. Myös muun muassa Fozzy-nokkamies Chris Jericho antoi palkintoja jakavan ja gaalaa organisoivan ammattiyhdistyksen kuulla kunniansa hieman suorasanaisemmin.

”Hei Recording Academy… Ei tribuuttia Eddie Van Halenille? Haistakaa paska! Turha edes yrittää koskaan antaa minun bändilleni mitään ehdokkuuksia. Otan paljon mieluummin Razzie-palkinnon”, Jericho tulistui.

Myös pitkän linjan radiojuontaja Eddie Trunk hämmästeli, ettei Eddie Van Halenia muistettu sen isommin.

”Show kesti kolme tuntia ja tässäkö on kaikki, mitä ikonille liikenee? Tämä on todella raivostuttavaa ja kuvottavaa. Grammyn tasollakin aivan uusi pohjanoteeraus. Heillä oli viisi kuukautta aikaa kehittää jotain – Wolfgang Van Halen julkaisi juuri listaykköseksi nousseen kappaleen minkä hän olisi voinut soittaa, joku kitaristi olisi voinut soittaa Eruptionin tai hänen nimensä olisi voitu mainita edes ääneen. Tämä on säälittävää! Mutta mitäpä muutakaan voi odottaa järjestöltä, joka on vain kilpailua suosiosta. Sillä ei ole ollut rockin kanssa mitään tekemistä sen jälkeen, kun Jethro Tull voitti palkinnon Metallican nenän edestä. Mutta tämä oli epäkunnioittavuuden huippu”, Turnk purkautui.

Grammy-palkintojuhlissa nähtiin kuitenkin musiikilliset kunnianosoitukset Little Richardille sekä John Prinelle. Little Richardille kunniaa tekivät Bruno Mars ja Anderson .Paak Long Tall Sally– ja Good Golly Miss Molly -esityksillä, kun taas Brandi Carlile muisti puolestaan Prineä esittämällä I Remember Everything -kappaleen.

Lisää luettavaa