Rollareiden Keith Richards yhdisti voimansa soolobändinsä kanssa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen – videota katsottavissa

11.3.2022 22:19

The Rolling Stonesin ikinuori Keith Richards asteli sooloyhtyeensä X-Pensive Winosin kanssa eilen illalla ensimmäistä kertaa samalle kolmeen vuosikymmeneen Beacon Theatressa New Yorkissa. Esitys oli osa vuotuista Love Rocks NYC -hyväntekeväisyyskonserttia.

Kitaristilegenda kipusi lavalle kolmen neljästä edelleen elossa olevan yhtyetoverinsa kanssa. Mukana oli rumpali Steve Jordan (joka toiminut edesmenneen Charlie Wattsin korvaajana Rollareissa), kitaristi Waddy Wachtel sekä kosketinsoittaja Ivan Neville.

X-Pensive Winos -solisti Sarah Dash menehtyi 76-vuotiaana syyskuussa 2021 ja basisti Charley Drayton kiertää parhaillaan rumpalin ominaisuudessa Bob Dylanin kanssa tämän Rough and Rowdy Ways -kiertueella. Hänen paikkansa yhtyeessä otti house bandin Will Lee.

”Emme ole olleet yhdessä vähään aikaan, ja olen todella ikävöinyt heitä”, Richards kommentoi yhteenpaluuta lavalta käsin.

Orkesteri esitti setissään 999-, You Got the Silver– ja Before They Make Me Run -kappaleet.

Alla videomateriaalia illan kulusta.

Lisää luettavaa