Sabaton ja kumppanit täydentävät Kuopiorockin ohjelmiston – Päiväkohtainen jako julki

Samalla myyntiin tulevat kaikki ennakkolipputyypit.
20.2.2019 10:37

Kuopiorock järjestetään ensi kesänä kolmipäiväisenä 25.-27.7.2019 Väinölänniemellä tutuissa maisemissa. Viime vuonna ennätykselliset 27 000 kävijää kerännyt tapahtuma on julkaissut koko artistikattauksensa, päiväkohtaiset esiintyjät sekä laittanut myyntiin kaikki ennakkolipputyypit.

Torstaina kotimaista rokkia tarjoilevat heavy metal -yhtye Beast in Black, kuopiolainen industrial metal -jyrä Turmion Kätilöt, Lazy Bones sekä Viikate Kuu kaakon yllä 10v. -juhlakiertueellaan. Kansainvälistä verta esiintyjäkaartiin tuo ruotsalainen power metal -yhtye Sabaton. Torstaina nähdään myös Haloo Helsinki! -laulajan sooloprojekti Ellips ja Maija Vilkkumaa. Kuopiolaista väriä esiintyjäkaartiin tuo hard rock -yhtye Block Buster.

Perjantaina suomirock-meininkiä tarjoilevat ApulantaPopedaIsmo Alanko ja Eppu Normaali. Kevyempää festarimusiikkia tarjoilevat puolestaan Sanni ja Kaija Koo, joiden lisäksi Stam1na, Barbe-Q-BarbiesLeverageWellu Rowaltz ja Luuvitonen nostattavat meininkiä entisestään.

Viimeisenä festaripäivänä nähdään ensimmäistä kertaa Kuopiorockissa Raskasta Suomipoppia, jolloin kuullaan kevyen musiikin hittejä raskaammalla otteella. Lavalle astelevat myös kotimaiset suosikit The 69 EyesKolmas NainenJ. KarjalainenVille Valo & Agents ja Vesala. Lauantain kruunaa jo aikaisemmin julkaistu yhdysvaltalainen punk rock -yhtye The Offspring. Rokkiosastoa edustavat myös Los Bastardos FinlandesesBlack Light DisciplineRattus ja Marras.

Tapahtuman kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä, Kuopion Ale Pupilla ja F-Musiikissa. Peruslipuilla on hintaa 69-129 euroa.

Lisää luettavaa