Black Sabbathissa 1980–90-luvuilla laulanut Tony Martin vieraili hiljattain Metal Mayhem ROC -podcastissa muistelemassa menneitä. Martin kertoi muun muassa tavanneensa aikaisemmin Sabbathissa laulaneen Ronnie James Dion tasan kerran – ja ettei kohtaaminen ollut lainkaan lämminhenkinen. Haastattelusta kertoo myös Blabbermouth.
Martin ja Dio vuorottelivat Sabbathin solisteina 1990-luvulla, kun ensin Martin oli mukana The Eternal Idol-, Headless Cross- ja Tyr -levyillä, sitten Dio tuli kuvioihin Dehumanizer-albumin ajaksi ja Martin palasi jälleen mikrofonin ääreen Cross Purposes– ja Forbidden -levyille. Kenties tämän johdosta Dio koki Martinin kilpailijakseen ja kohteli tätä varsin tylysti, kun osapuolet kohtasivat Black Sabbathin keikan yhteidessä Dehumanizer-kiertueella.
”Olin takahuoneessa, ja Ronnie ei ollut iloinen. Ei lainkaan iloinen. Hän taisi olla todella vihainen Tony Iommille, kun tämä oli kutsunut minut sinne”, Martin kertoo.
”Yritin tavoittaa hänen katseensa siellä backstagella. Siellä oli paljon väkeä, ja aina kun hän käveli ohitseni, yritin kutsua häntä, mutta joka kerta hän katosi. Lopulta sain kiinnitettyä hänen huomionsa. Pyysin häntä juttusille, ja kun hän tuli, hän vain tuijotti minua. Mietin, että aikookohan hän lyödä minua tai jotain.”
”Yritin siinä sitten selittää, että ’Ronnie, rakastan duuniasi, olen suuri fani’. Sanoin myös, että hänen saappaisiinsa on todella vaikea astua. Hän vastasi vain, että ’hyvä’ ja käveli pois. Siinä se. Hän ei jäänyt juttelemaan. Se oli ainoa keskusteluni Ronnie James Dion kanssa.”
Martin jatkoi tavallaan ymmärtävänsä kollegaansa, sillä Dio oletettavasi koki tilanteen niin, että häntä yritettiin laittaa järjestykseen. Tony Iommi ei ollut kertonut Martinin tulevan paikalle, ja bändissä oli kaikenlaista kahnausta suurten egojen välillä. Iommi ja Dio eivät olleet parhaissa väleissä, joten viimeksi mainittu tulkitsi Martinin läsnäolon toimivan varoituksena hänelle.
Hiljattain Martin kertoi myös, että hänen aikakautensa Sabbath-levyt tuotaisiin viimein jälleen yleisön ulottuville. Tästä ilouutisesta voi lukea lisää alla olevasta linkistä.