”Sairaus tuhoaa energiani ja tahtoni” – Queen-kitaristi Brian Maylla suuria terveyshuolia, suunniteltu kiertue jouduttu perumaan

Brian May kertoo valitettavia ja huolestuttaviakin uutisia terveydentilaansa liittyen.
22.10.2016 19:15

Legendaarisen Queen-yhtyeen legendaarinen kitarasankari Brian May tiedottaa verkkosivujensa välityksellä olevansa liian sairas lähtemään joulukuuksi suunnitellulle konserttikiertueelle englantilaisen laulaja-näyttelijä Kerry Ellisin kanssa. Mies pahoittelee tilannetta syvästi, selvittäen syitä päätöksen taustalla päivityksessään seuraavasti:

”Joudumme suruksemme ilmoittamaan, että olemme pakotettuja siirtämään tulevalle joulukuulle suunnitellut ’candlelight’ -konserttipäivämäärät määrittelemättömäksi ajaksi. Olen tuskaillut tämän päätöksen kanssa jo pidempään, mutta se oli lopulta vain väistämättömästi tehtävä. Onnistuin saattamaan hiljattaiset Queenin ja Adam Lambertin keikat Aasiassa päätökseen, mutta olen joutunut kamppailemaan jatkuvasti pahenevan sairauden kanssa, joka tuhoaa energiani ja tahtoni. Olen nyt pisteessä, jossa en voi luottaa kykyyni esiintyä kaikkien odotuksia vastaavalla tavalla. Minua on kehotettu lepäämään ja paranemaan, mieluummin kuin että päätyisin romahtamaan kesken työnteon, joka olisi jo todellinen tragedia. Olen vakuuttunut, että on parempi perua tulevat keikat jo tässä vaiheessa, palauttaa jo maksaneiden fanien rahat ja antaa tiimillemme mahdollisuus suunnitella joulukuu uudelleen. Nöyrimmät pahoitteluni kaikille, Bri.”

Tilanteen johdosta julkaistu lehdistötiedote on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Lisää luettavaa