Selvisivätkö juuri basistinsa menettäneen ZZ Topin tulevaisuudensuunnitelmat? Radiojuontaja välitti Billy Gibbonsin viestin faneille

ZZ Topin laulaja-basisti Dusty Hillin yllättävä kuolinuutinen on ymmärrettävästi asettanut monien mielissä legendaarisen yhtyeen tulevaisuuden vaakalaudalle. Kotonaan Texasissa nukkuessaan menehtynyt Hill on kuitenkin ollut sen verran olennainen osa yhtyeen ilmaisua jo yli viiden vuosikymmenen ajan, että ajatus kaikkien tunteman partasuun puuttumisesta lavan vasemmalta puolelta tuntuu äkkiseltään hivenen oudolta.

SiriusXM:n radiopersoona, pitkän linjan rocktoimittaja Eddie Trunk on jakanut yhtyeen keulakuva Billy Gibbonsilta saamansa viestin koskien ZZ Topin tulevaisuutta.

”Sain tämän viestin juuri Billy Gibbonsilta Dusty Hillin menehtymiseen liittyen”, Trunk kirjoittaa Twitterissä. ”Billy kertoi, että tämä on ok jakaa fanien kanssa: Kuten Dusty lähtiessään sanoi, ’Antakaa show’n jatkua!’ Selviämme tästä kaikella arvokkuudella ja kunnioitamme hänen toiveitaan.”

ZZ Top peruutti Hillin kuoleman johdosta 28. päivälle suunnitellun konserttinsa Simpsonvillessä, Etelä-Carolinassa. Yhtyeen kiertueen jatkosta ei ole toistaiseksi tiedotettu sen enempää.