Sharon Osbourne vieraili hiljattain Billy Corganin isännöimässä The Magnificent Others -podcastissa kertomassa kuulumisiaan. Juttutuokioon mahtui eräs varsin huomionarvoinen kohta, kun Sharon innostui tunnustamaan, että joitain asioita on tässä vuosien mittaan tullut tehtyä väärinkin.
Sharon kysyi studioisännältä, tahtoisiko tämä tietää, mikä on ollut ”suurin virhe”, mitä manageri on tehnyt miehensä Ozzy Osbournen uralla. Corgan oli luonnollisesti kiinnostunut, ja kävi ilmi, että Ozzyltä jäi aikanaan aika maukas leffasuoritus tekemättä.
”En ole kertonut tätä kenellekään, mutta häntä pyydettiin hakemaan mukaan Pirates of the Caribbean -elokuvaan ja minä sanoin ei. Eikö hän olisikin ollut täydellinen siihen hommaan?” Sharon sanoi Corganin nyökytellessä.
Eittämättä jonkin rähjäisen, puheenparreltaan epämääräisen merirosvon osa olisi sopinut kuin nakutettu Ozzyn hoidettavaksi. Keith Richards tietysti lähti sitten elokuvasarjaan mukaan esittämään Jack Sparrow’n isää, ja vilahtipa Paul McCartneykin pienessä roolissa elokuvasarjan viidennessä osassa Salazar’s Revenge (2017).