Sheryl Crown uutuuskappaleella kuullaan tuttua kitaran vingutusta – singlen vieraileva tähti on Rage Against the Machinen Tom Morello

13.1.2024 18:59

Sheryl Crow on julkaissut uuden kappaleen. Evolution-niminen biisi on 29. maaliskuuta ilmestyvän albumin nimikkokappale.

Crow sanoo biisin kertovan tekoälyn nopean kehittymisen aiheuttamista huolista.

”Stephen Hawking oli huolissaan, että tekoäly korvaisi ihmiset”, Crow sanoo tiedotteessa. ”Äitinä haluan jättää lapsilleni paremman maailman ja terveemmän planeetan – onko tekoäly hyväntahtoinen kumppani näiden tavoitteiden suhteen? Se on huolestuttavaa, ja tämä kappale käsittelee tuota ahdistusta.”

Biisillä vierailee Rage Against the Machine -kitaristi Tom Morello, joka vinguttelee menemään tunnistettavalla tyylillään.

Crow julkaisi albumilta ensimaistiaisena Alarm Clock -nimisen singlen viime vuoden lopulla.

Kuuntele Evolution alta.

Lisää luettavaa