Slipknot-nokkamies Corey Taylorin mukaan bändi voisi hyvin jatkaa ilman häntä – ”Onhan se käynyt mielessä”

Sami Lommi

Taylorille olisi ok, mikäli bändi joskus jatkaisi uuden laulajan kanssa.

Slipknot julkaisee parin viikon kuluttua uuden pitkäsoittonsa We Are Not Your Kind. Kyseessä on bändin kuudes studioalbumi eli kauas ollaan tultu sitten debyyttilevy Slipknotin, jonka julkaisusta tuli tänä kesänä täyteen 20 vuotta.

Pari vuosikymmentä on pitkä aika paiskoa menemään intensiivistä ja energistä metallia, josta yhtye on tullut tunnetuksi. Laulaja Corey Taylor myöntää tuoreessa Metal Hammer -lehden haastattelussa, että vuodet alkavat jo hiljalleen tuntua luissa ja ytimissä niin fyysisesti kuin myös henkisesti.

”Onhan se käynyt mielessä, että tämä touhu käy koko ajan vaikeammaksi. Sitä miettii, milloin loppu mahtaa tulla. Kukaan meistä ei ikimaailmassa kuvitellut, että tekisimme tätä vielä 20 vuoden jälkeen”, Taylor toteaa.

Taylor sanoo, että ainakin hän itse lopettaisi heti, mikäli ei pystyisi antamaan itsestään sata prosenttia bändille ja faneille. Nokkamiehen mukaan tämä ei kuitenkaan estäisi muuta bändiä jatkamasta.

”Jos en enää voisi tehdä tätä, lopettaisin. Mutta se ei tarkoita, että bändi lopettaa. Jos minä en siihen pysty, kenties joku voisi ottaa paikkani”, Taylor tuumaa.

”Olen ajatellut asiaa aiemminkin: Jos oikea tyyppi tulee vastaan ja muut sitä haluaisivat, minä lähtisin vain pois.”

We Are Not Your Kind näkee päivänvalon 9. elokuuta. Bändi lähtee levyn tiimoilta myös kiertueelle ja saapuu Suomeen jälleen ensi vuonna.