Spotify on poistanut R. Kellyn musiikin soittolistoiltaan – Taustalla hyväksikäyttö- ja pahoinpitelysyytökset

Myös muun muassa rap-nousukas XXXTentacion on kokenut saman kohtalon.
11.5.2018 12:12

Suoratoistojätti Spotify otti 10. toukokuuta käyttöönsä uuden linjauksen, jolla se pyrkii vähentämään ja rajoittamaan vihasisältöä ja vihamielisten artistien/taiteilijoiden tuotoksia palvelussaan, kertoo Billboard-lehti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseenalaiseksi määritettyjä kappaleita tai artisteja ei löydy Spotifyn manuaalisesti räätälöidyiltä tai algoritmien luomilta (kuten käyttäjän viikottaiset suositukset) soittolistoilta.

Uuden linjauksen myötä muun muassa r&b-suuruus R. Kellyn ja Suomeen kesällä saapuvan rap-tulokkaan XXXTentacionin biisit on poistettu Spotifyn omilta soittolistoilta. Molempia artisteja on syytetty seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä pahoinpitelyistä.

”[R. Kellyn] musiikkia ei poisteta palvelusta kokonaan, mutta Spotify ei enää aktiivisesti mainosta sitä. Emme sensuroi sisältöä artistin tai taiteilijan käytöksen vuoksi, mutta haluamme omien toimituksellisten päätöstemme peilaavan arvojamme. Jos artisti tekee jotain erityisen vahingoittavaa tai vihamielistä, se saattaa vaikuttaa yhteistyöhömme ja siihen, miten tuemme kyseistä artistia”, Spotifyn edustajat kommentoivat.

R. Kellyn edustajat ovat kommentoineet tapausta ja alleviivanneet, ettei artistia ole koskaan todettu syylliseksi kaikkiin tätä kohtaan esitettyihin syytteisiin. Edustajat myös painottavat Kellyn laulujen käsittelevän rakkautta ja intohimoa.

”Spotifylla on oikeus promotoida sitä musiikkia, jota se haluaa, mutta tässä tapauksessa toimenpiteelle ei ole validia syytä. Yhtiö toimii väärien ja vahvistamattomien syytösten pohjalta. Se kumartaa sosiaalisen median hössötykselle ja valitsee puolensa julkisuudentavoittelijoiden kilpaillessa asioista, jotka eivät liity asiakkaiden palvelemiseen”, artistin edustajat tiedottavat.

”Samaan aikaan Spotify tukee lukuisia artisteja, jotka ovat tuomittuja rikostentekijöitä, pidätetty perheväkivallan vuoksi tai jotka ovat luonteeltaan väkivaltaisia ja naisvihamielisiä. Herra Kelly ei kuulu mihinkään näistä kategorioista ja siksi on lyhytnäköistä ja ikävää, ettei Spotify tunnusta tätä asiaa.”

Spotify tiedostaa, ettei se voi valvoa ja tutkia itse jokaista 35 miljoonaa biisiä, jotka palvelusta löytyvät. Niinpä se ottaa käyttöönsä kolmihaaraisen systeemin valvomaan ja tutkimaan vihamielistä sisältöä. Spotifyn omien valvojien lisäksi yhtiö konsultoi etujärjestöjä ja vastaanottaa käyttäjien kommentteja ja ilmoituksia.

Lisää luettavaa