Spotifyn tilaajamäärät jatkavat kasvamistaan – Suoratoistopalvelu ilmoitti saavuttaneensa uuden rajapyykin

"Tervehdys, 70 miljoonaa tilaajaa!"
5.1.2018 10:40

Viime viikolla historiallisen kanteen niskaansa saanut Spotify julkisti torstaina 4. tammikuuta Twitterissä ylittäneensä 70 miljoonan tilaajan rajapyykin, uutisoi Billboard. Premium- eli palvelusta maksavien käyttäjien määrä on noussut 10 miljoonalla vajaassa puolessa vuodessa; suoratoistopalvelu kertoi ylittäneensä 60 miljoonan Premium-käyttäjän rajan heinäkuussa 2017. Kokonaistilaajamääriä, johon lasketaan siis mukaan myös ilmaiskäyttäjät, ei tällä kertaa kerrottu, mutta kesäkuussa luvuksi ilmoitettiin yli 140 miljoonaa.

Vertailun vuoksi Billboard kertoo Apple Musicilla olleen syyskuussa 30 miljoonaa tilaajaa. Tidal ei puolestaan ole paljastanut omia käyttäjämääriään.

Lisää luettavaa