Stevie Nicks muistelee suuttuneensa, kun hänelle ehdotettiin duettoa Tom Pettyn kanssa – ”Sen kappaleen ansiosta minulla on nyt soolourani”

Stop Draggin' My Heart Aroundista tuli lopulta yksi Nicksin soolouran suurimmista ja tärkeimmistä kappaleista.
27.4.2021 18:11

Fleetwood Mac -solisti Stevie Nicks julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Bella Donna vuonna 1981. Levyn ja ylipäänsä Nicksin soolouran suurimpiin hitteihin lukeutuu Tom Petty and the Heartbreakers -yhtyeen tekemä kappale Stop Draggin’ My Heart Around, jonka Petty ja Nicks duetoivat levylle. Se on myös levyn ainoa kappale, jonka tekijätiedoissa ei lue Stevie Nicksiä.

Tuoreessa Classic Rock -lehden haastattelussa Nicks paljastaa, ettei aluksi halunnut missään nimessä ottaa kappaletta mukaan levylle juuri siksi, ettei ollut sitä itse tekemässä. Laulaja nimittäin vaati, että hänen soololevynsä koostuu vain hänen omista kappalesitaan. Kun laulajan tuottaja/poikaystävä Jimmy Iovine ehdotti dueton tekemistä Pettyn kanssa, Nicks kertoo marssineensa suutuspäissään ulos studiosta. Lopulta hän tuli kuitenkin toisiin aatoksiin ja hyvä niin.

”Sanoin: ’Okei, olet täysin oikeassa. Olen pahoillani, että suutuin, mutta olen vain niin suojelevainen omia kappaleitani kohtaan’. Mutta sen kappaleen ansiosta minulla on nyt soolourani”, Nicks toteaa.

Nicks ei ollut kuitenkaan levyn sessioissa ainoa, joka suhtautui projektiin skeptisesti ja ennakkoluuloisesti. Heartbreakers-kosketinsoittaja Benmont Trench, joka toimi myös levyllä ”musiikillisena johtajana”, kertoo, ettei hän aluksi pitänyt Nicksistä eikä ymmärtänyt, mitä ihmeellistä muut laulajassa oikein näkivät.

”Olin nähnyt Fleetwood Macin livenä enkä vain tajunnut Stevietä. En ymmärtänyt sitä silinteri päässä pyörimistä ja niitä kaiken maailman noitahommia”, Trench myöntää.

Kosketinsoittajan kellossa muuttui kuitenkin ääni, kun hän hankki Fleetwood Macin Go Your Own Way -singlen ja kuuli sen b-puolella olleen Silver Springs -kappaleen.

”Hyvä luoja, mikä kappale! Kun kuulin sen, ajattelin: ’Nyt ymmärrän. Tätä on Stevie. Hän ei teeskentele, hän on todellinen. Hän ei ole pienimmässäkään määrin poseeraaja. Hän on luova, ikuisesti liikeessä pysyvä kone. Tässä on tyyppi, jonka kanssa haluan todella tehdä musiikkia’.”

Lisää luettavaa