Suede julkaisi tulevan ”punk-levynsä” ensisinglen – ”Siinä ei ole mitään pillejä tai kellopelejä”

Brittipopparit palaavat juurilleen Autofiction-albumillaan.
24.5.2022 09:37

Neljättä tulemistaan tekevä brittipop-suuruus Suede julkaisee syyskuussa uuden Autofiction-albumin, jonka myötä yhtye palaa takaisin perusasioiden äärelle. Tätä seikkaa alleviivaa myös se, että levyn on tuottanut Ed Buller, joka oli tuottamassa myös yhtyeen The Drowners -debyyttisingleä, jonka ilmestymisestä tulee tässä kuussa vierähtäneeksi 30 vuotta.

Autofiction on meidän punk-levymme. Siinä ei ole mitään pillejä tai kellopelejä, vaan me viisi yhdessä huoneessa kaikkine virheinemme. Yhtyeen ydin pääsee loistamaan primitiivisen sekasorron keskellä”, kommentoi yhtyeen laulaja Brett Anderson, joka sanoo tulevan levyn olevan myös uransa henkilökohtaisin tuotos.

Ensimmäisenä singlemaistiaisena tulevalta levyltä on nyt julkaistu kappale She Still Leads Me On, jonka Anderson kirjoitti kuolleelle äidilleen. Kuuntele kappale tuosta alta.

Lisää luettavaa