Suru-uutisia: Mazzy Starin perustajajäsen David Roback on kuollut 61-vuotiaana

26.2.2020 08:24

Kurjilla uutisilla lähtee tämä keskiviikko käyntiin. Muun muassa Rolling Stone kertoo, että maineikkaan vaihtoehtorock-yhtyeen Mazzy Starin perustajajäsen David Roback on kuollut. Hän oli 61-vuotias. Kuolinsyytä ei ole kerrottu.

Mazzy Star syntyi vuonna 1989, kun Robackin aiempi yhtye Opal alkoi hajota liitoksistaan. Psykedeelistä rockia esittäneen Opalin laulaja Kendra Smith jätti yhtyeen kesken kiertueen, ja kun hänen tilalleen pestattiin Hope Sandoval, oli Mazzy Starin ydinryhmä kasassa.

Mazzy Star niitti mainetta erityisesti vuonna 1994 julkaistun Fade into You -hittinsä myötä. Yhtye teki 1990-luvulla kolme albumia ja kokosi rivinsä 2010-luvulla vielä Seasons of Your Day -paluulevylle (2013). Mazzy Starin kaikilla levyillä soittanut rumpali Keith Mitchell kuoli vuonna 2017.

Lisää luettavaa