System Of A Downin Serj Tankian: ”Ehkä olemme nyt ystävinä läheisempiä, koska emme ole tehneet levyä 12 vuoteen”

Laulaja sanoo yhtyeen nauttivan keikkailusta eikä halua levyn tekemiseen liittyvien asioiden sotkevan kuvioita.

System Of A Downin viimeisin levypari Mezmerize/Hypnotize julkaistiin vuonna 2006. Sen jälkeen yhtye on ehtinyt olla hetken aikaa täysin telakalla ja myöhemmin aktivoitunut keikkarintamalla, mutta uutta studioalbumia ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Laulaja Serj Tankian avasi hiljattain syitä tähän Facebook-sivuillaan julkaistulla tiedotteella, jossa tämä kertoi, etteivät bändin jäsenet pääse samalle aaltopituudelle luovan prosessin suhteen, joten bändi on päättänyt toistaiseksi keskittyä vain keikkailuun.

Tankian puhui aiheesta lisää hiljattain Forbesille antamassaan haastattelussa ja tarkensi, etteivät jäsenten keskinäiset välit ole missään nimessä huonot, mutta tietyissä asioissa ei yhteistä säveltä vaan löydy. Siksi he ovat päättäneet panostaa siihen puoleen, jossa ongelmia ei ilmene.

”Ehkä olemme nyt ystävinä läheisempiä, koska emme ole tehneet levyä 12 vuoteen. Levyn tekeminen nostaa mielestäni paljon vaikeita ja hankalia persoonallisuuden piirteitä pintaan. Mutta keikoille lähdettäessä olemme vain, että ’Hei, miten voit? Mitä perheelle kuuluu?’ ja meillä on hauskaa”, Tankian tuumaa.

”Keikan soittaminen muistuttaa paljon baseballin pelaamista. Se ei vaadi aivotyötä kuten levyjen tekeminen, sitä vain tekee ja nauttii. Ja olemme nyt parempia ja läheisempiä ystäviä sen vuoksi.”

Tankian ei kuitenkaan vielä täysin poissulje sitä mahdollisuutta, että yhtye vielä jonain päivänä saisikin uutta musiikkia aikaiseksi.

”Sen täytyy tapahtua luonnollisesti ja tuntua oikealta. Mutta missään ei kuitenkaan ole lakia, joka velvoittaa bändiä olemaan yhdessä miljoonia vuosia ja tekemään miljoonia levyjä”, Tankian veistelee.