System of a Downin Serj Tankian esitti Queenin hitin Brian Mayn ja sinfoniaorkesterin säestyksellä tiedefestareilla – katso video

Mukana lavalla oli myös muun muassa Jeff Scott Soto.
8.9.2022 20:18

Vuonna 2011 ensimmäisen kerran järjestetty, tänä vuonna järjestyksessään kuudes tähtitieteilijöiden oma festivaali Starmus on parhaillaan käynnissä Armenian pääkaupungissa Jerevanissa. Koska Queen-yhtyeen Brian May on yksi festivaalin perustajista, on ohjelmistossa luentojen ja muiden tieteellisten asioiden vastapainoksi myös musiikkia.

Maanantaina (5.9.) ja eilen (7.9.) festivaaleilla esiintyi System of a Down -yhtyeen keulahahmo Serj Tankian yhdessä Armenian sinfoniaorkesterin kanssa. Tankian esitti paitsi soolotuotantoaan, myös muun muassa Queenin Show Must Go On -hitin itsensä Brian Mayn avustuksella. Lisäksi lavalle nousivat taustatueksi Sons of Apollo -yhtyeen laulaja Jeff Scott Soto, 10cc-solisti Graham Gouldman sekä oopperalaulaja Montserrat Marti.

Alapuolelta voit katsoa yleisöstä käsin kuvattuja videoita Tankianin ja kumppanien esityksistä.

Lisää luettavaa