Syyttäjä vaatii Pussy Riotille 3 vuoden tuomiota, Madonna liittyi tukijoukkoihin

7.8.2012 16:56

Venäläisen punk/performanssiryhmä Pussy Riotin kolmea jäsentä uhkaa kolmen vuoden vankeustuomio. Asiasta kertoi valtionsyyttäjä. Hänen mielestään "yhtyeen jäsenten teot osoittavat selvää vihamielisyyttä muun muassa uskontoa kohtaan". Maksimituomio "huliganismista" on Venäjällä jopa seitsemän vuotta.

Presidentti Vladimir Putinin vastaisen performanssin moskovalaiskirkossa esittäneen yhtyeen jäsenet otettiin kiinni maaliskuussa. Pussy Riotin asianajajan mukaan "yhtyeen pidättäminen todistaa Venäjän taantuneen vähintään Stalinin aikojen tasolle".

Monet kansainväliset artistit ovat esittäneet vastalauseen Pussy Riotin vangitsemisen vuoksi. Muun muassa Red Hot Chili Peppers puhui muusikoiden vapauttamisen puolesta äskettäisellä Venäjän-keikalla.

Moskovassa 7.8. ja Pietarissa 9.8. esiintyvä megatähti Madonna on myös liittynyt Pussy Riotin "tukijoukkoihin".

– Olen sensuurin vastustaja, joten toivon venäläistuomarin olevan suvaitsevainen näiden taiteilijoiden suhteen. Toivon heidän vapauttamistaan, Madonna sanoo AP:n haastattelussa.

Amerikkalaistähden vahva viesti on toki herättänyt vastakaikua Venäjällä. Muun muassa ortodoksisen kirkon tukijat ovat vaatineet viranomaisia perumaan Madonnan Moskovan-keikan.

Madonna esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 12. elokuuta.

Lisää luettavaa