Taas uutta Musea kuultavissa

Lokakuun alussa ilmestyvältä Musen The 2nd Law -albumilta on nyt kuultavissa kappale Madness. Biisin pariin pääsee täällä.

Jo aikaisemminhan ovat soineet Unsustainable ja olympianumero Survival.

Musen laulajakitaristi Matt Bellamy on samalla lisännyt kolmetoista biisiä sisältävän The 2nd Law -albumin vaikuttajalistaan U2:n. Aikaisemminhan hän on paljastanut muun muassa Hans Zimmerin elokuvamusiikin vaikuttaneen Musen sävellystyöhön.

– Kiersimme U2:n kanssa viime vuonna. Esimerkiksi heidän Achtung Baby -pitkäsoittonsa on ehdottomasti vaikuttanut uuteen pitkäsoittoomme, Bellamy sanoo Classic Rockille.

Lue Musen pitkä haastattelu 22. elokuuta ilmestyvästä Soundista.