Tämä lupaa hyvää: Tuomari Nurmio julkaisee albumin Hoedownin kanssa

8.5.2015 10:14

Tällä yhtälöllä ei voi epäonnistua: Tuomari Nurmio on lyöttäytynyt yhteen maamme rootsbändien kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan Hoedownin kanssa. Kesäkuun 5. päivä ilmestyy Nurmion Judge Bone -alter egon ja Hoedownin yhteisalbumi Tales Of Judge Bone.

– Ajatus tästä levystä on palannut päähäni toistuvasti aamuyön tunteina jo useiden vuosien ajan, Nurmio taustoittaa.

– Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että lopulta ryhdyin tähän, ja nimenomaan Hoedownin kanssa. Aikaisemmat versiot vanhemmista biiseistä ovat jääneet yleensä luonnosasteelle, osaksi sen takia, että tällainen materiaali on Suomessa ollut täysin marginaalissa. Meitsi ja koko bändi digataan tätä levyä täysillä, mikä ei omien tekeleiden kohdalla aina ole niin itsestään selvää.

– Kaikki eivät varmaan tiedä, että tämäntyylinen musa on sitä, mitä mä kuuntelin, ja myös soittelin jo kauan ennen kuin olin julkaissut yhtäkään levyä: folkia, bluesia, countrya, blugrassia, gospelia. Amerikan pataan kaiken maailman siirtolaiset ovat vieneet omat mausteensa. Niistä raaka-aineista olen keittänyt myös oman soppani. 

Albumilta löytyy sekä uusia että vanhoja Nurmio-lauluja.

  1. Fare Thee Well
  2. Bonnie George Campbell
  3. You Hate Me And My Stetson Hat
  4. Pinemoor Cemetery
  5. Buffalo’s Bone
  6. 15.000 Heads
  7. Love In Laredo
  8. In Shackles And Chains
  9. Beneath The Darkest Mountain
  10. Soultripper
  11. Train-Train-Train!
  12. Fiddling Bill 

Edellinen Judge Bone -albumi oli vuonna 2008 yhdessä Doc Hillin kanssa julkaistu, erinomainen Big Bear’s Gate.

Lisää luettavaa