”Tämä on ollut yksi paskimmista vuosista koskaan” – Ozzy Osbourne puhuu viime aikojen koettelemuksistaan

28.8.2019 08:50

Ozzy Osbourne näyttää pikkuhiljaa tokenevan siihen kuntoon, että ensi vuodeksi suunniteltu kiertue saadaan toteutettua. Hyvä niin, sillä laulajan taival on tunnetusti ollut viime kuukaudet melkoista tarpomista sairauksien ja vaivojen hetteikössä. Koko maailmankiertue piti siirtää myöhempään ajankohtaan, kun vastoinkäymiset eivät ottaneet loppuakseen.

Ozzy tilitti hiljattain tuntojaan SiriusXM-radioaseman Ozzy’s Boneyard -ohjelmassa. Haastattelu ilmaantui eilen Youtubeen, katso se täältä. Sabbath-suuruus ei liiemmin piilotellut turhautumistaan.

”Tämä on ollut yksi paskimmista vuosista koko elämässäni. Mursin niskani tammikuussa, sain keuhkokuumeen, minulle tuli verihyytymiä… Tämä on ollut vähintäänkin tapahtumarikas vuosi. Olen ollut todella tuskissani”, Ozzy sanoo.

”Lähdin jäähyväiskiertueelleni, ja se sujui hyvin. Lauloin paremmin kuin pitkään aikaan, ja olin todella hyvillä mielin. Sitten tulin kotiin lyhyelle tauolle ja sain kaksi stafylokokki-infektiota sormiini. Luoja tietää, miten se tapahtui. No, siitä selvittiin. Vuodenvaihteessa lauloin Los Angelesissa, ja se olikin viimeisin keikkani, sillä helmikuussa lähdin yöllä vessaan ja kaaduin. Putosin lattialle kuin kasa tiiliä.”

”Makasin siinä ja ajattelin, että nytpä sitä ollaan somasti pinteessä. Kutsuin Sharonia ja hän oli ensin, että ’mitä ihmettä sinä touhuat’. Vastasin, että taisin murtaa niskani. Hän oli, että ’ai jaa, tulehan takaisin sänkyyn’. Minä vastasin, että ei, nyt pitää soittaa ambulanssi. Ja siinä sitä oltiin.”

Ozzyn viimeisen maailmankiertueen on tarkoitus lähteä uudelleen liikkeelle tammikuun lopussa Nottinghamista. Koko kiertueaikataulun voi katsoa täältä. Isosta-Britanniasta Ozzy siirtyy helmikuussa ensin Saksaan ja sieltä 20.2. Helsingin Hartwall-areenalle. Toivoa sopii, ettei tähän matkan varrelle mahdu enää enempää vastoinkäymisiä.

Lisää luettavaa