“Tein jotain ja tienasin palkkani sillä” – Pete Townshend myöntää, ettei nauti yleisölle esiintymisestä tippaakaan

24.10.2016 11:20

The Whon Pete Townshend paljastaa, ettei saa minkäänlaista nautintoa esiintymisestä. Kitaristin mukaan soittaminen yleisön edessä ei hetkauta häntä millään tavalla, mutta myöntää tuoreessa haastattelussa olevansa onnekas esiintyessään työkseen.

– Valehtelisin jos sanoisin [lavalta tullessani], että “se oli mahtavaa”, sillä sitä se ei ollut. Se oli keikka. Tein jotain ja tienasin palkkani sillä, Townshend kuvailee keikkojen jälkeisiä ajatuksiaan.

– Tosiasiassa en pidä esiintymisestä. Mutta olen hyvä siinä. Olen onnekas ollessani hyvä jossakin. Olisin voinut päätyä töihin teurastamolle, Townshend kertoi The Times -lehdelle.

Townshendin mukaan hänestä olisi väärin sanoa, että olisi mieluummin nälässä kärsivä taiteilija, mutta hän ei tunne minkäänlaista huumaa ollessaan lavalla. Kitaristilegenda sanoo nauravansa joskus lavalta tultuaan vain koska ajattelee heidän vedättäneen yleisöä jälleen kerran.

Aiemmin lokakuussa Desert Trip -festivaaleilla Townshend totesi yleisölle The Whon olleen vuoden 1967 versio Adelesta/Lady Gagasta/Rihannasta/Justin Bieberistä. Ilmeisesti ”yleisön vedättäminen” on ollut kannattava uravalinta.

Lisää luettavaa