Legendaarinen amerikkalaisbändi The Eagles aloittaa syksyllä kiertueen, jonka se tiedottaa jäävän orkesterin viimeiseksi. Jäähyväiskiertueesta on vasta julkistettu ensimmäiset keikat, jotka sijoittuvat kaikki Pohjois-Amerikkaan. Kiertueen on kuitenkin tarkoitus jatkua aina vuoteen 2025 saakka, joten eiköhän yhtye tulee hyvästelemään fanit myös Euroopan puolellekin jossain vaiheessa.
”Tiedämme, miten onnekkaita olemme ja olemme todella kiitollisia, että pitkä juoksumme on kestänyt paljon pidempään kuin kukaan meistä osasi koskaan haaveillakaan. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja nyt on tullut aika sulkea ympyrä”, todetaan Don Henleyn, Joe Walshin, Timothy B. Schmitin sekä Vince Gillin ja Deacon Freyn allekirjoittamassa tiedotteessa.
Vuonna 1971 perustettu Eagles lukeutuu maailman eniten myyneiden yhtyeiden joukkoon ja sen levyjä on myyty yli 200 miljoonaa (joista noin puolet Yhdysvalloissa). Yhtyeen tunnetuin hitti on Hotel California, jolla on esimerkiksi Spotifyssa lähes puolitoista miljardia kuuntelukertaa. Yhtyeen muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Take It Easy, I Can’t Tell You Why, One Of These Nights, New Kid In Town ja Take It To The Limit. Eagles nimettiin Rock ’n’ Roll Hall of Fameen vuonna 1998 ja se rankattiin Rolling Stone -lehden 100 kaikkien aikojen parasta artistia -listalle sijalle 75.
Rumpali Don Henley on tätä nykyä ainoa alkuperäisjäsen yhtyeen riveissä. Kitaristi Joe Walsh on ollut mukana vuodesta 1975, basisti Timothy B. Schmidt vuodesta 1977 ja kitaristi Vince Gill vuodesta 2017. Deacon Frey liittyi yhtyeeseen 2017 Eaglesiin perustajiin kuuluneen isänsä Glenn Freyn kuoleman jälkeen, mutta ei ole kuulunut virallisesti kokoonpanoon vuoden 2022 jälkeen.