Tom Jones muisteli Frank Sinatralta ja Elvis Presleyltä saamiaan ristiriitaisia neuvoja uransa suhteen – ”Tom, emme me tee tuollaista”

Elvis halusi Jonesin keskittyvän rockimpaan musiikkiin, kun taas Sinatran mielestä hänen pitäisi laulaa enemmän vanhoja ikivihreitä.
5.4.2021 13:12

Walesin tiikeri Tom Jones, 80, on tehnyt mittavan elämäntyön musiikin parissa ja tavannut pitkällä urallaan myös lukuisia muita laulajalegendoja, joista tuli tämän ystäviä. Jones muisteli hiljattain Music Weekin haastattelussa, miten tämä sai muun muassa uransa alkuaikoina vinkkejä ja tukea sekä Elvis Presleyltä että Frank Sinatralta. Tosin näiden legendojen neuvot olivat hyvin ristiriidassa keskenään.

”Elvis osti aina levyjäni ja kertoi niistä mielipiteensä. Kun tein From The Heart -albumin (1966) jossa lauloin pelkkiä vanhoja klassikoita, hän sanoi minulle: ’Tom, emme me tee tuollaista. Jätä tuo kama Frank Sinatralle’. Samaan aikaan saatoin mennä baariin ottamaan drinkin Frank Sinatran kanssa ja hän sanoi taas: ’Tom, sinun pitäisi laulaa enemmän klassikoita. Vitut sellaisesta rock ’n’ roll -kamasta”, Jones nauraa.

”Elvis siis maanitteli minua tekemään lisää rock ’n’ rollia ja Sinatra taas käski tehdä Fly Me To The Moonia! Mikä ei ole yhtään hassumpi tilanne laulajalle, vai mitä?”

Jones myös totesi kuuluisista ystävistään, että mitä isommasta tähdestä oli kyse, sen mukavampia ihmisiä he hänen kokemuksensa mukaan olivat.

”Elvis oli mukavin ihminen, jonka voit koskaan tavata. Sammy Davis Jr. oli fantastinen, samoin Sinatra. He olivat oikeita ihmisiä. Toisin kuin nämä Sinatra-kopiot ja Elvis-kaupustelijat. He tulevat neuvomaan ja ajattelet vain, että ’Mitä helvettiä sinä mistään tiedät? Sinä vain matkit jotakuta muuta!’

Lisää luettavaa