Trumpin kannanotot Kalifornian metsäpaloihin saivat Axl Rosen ja Tommy Leen suuttumaan: ”Vitun ääliö”

12.11.2018 14:04

Kun Kalifornia kärvistelee pahojen metsäpalojen ikeessä, presidentti Donald Trump on kommentoinut tilannetta tapansa mukaan Twitterissä. Ensimmäisessä kannanotossaan Trump tokaisi palojen olevan huonon metsänhoidon syytä, ja mikäli asiaan ei tule muutosta, harkitaan määrärahojen suuruutta uudelleen. Trump pehmensi linjaansa seuraavassa viestissään, mutta jatkoi paikallishallinnon syyttelyä myöhemmin.

Trumpin tyly linja on kerännyt paheksuntaa sekä palomiehiltä että julkisuuden henkilöiltä, jotka ovat kuvailleet viestejä vääriin tietoihin perustuviksi ja tunteettomiksi. Palot ovat sentään vaatineet useita ihmishenkiä ja pakottaneet kymmenettuhannet jättämään kotinsa. Rockmuusikoiden piiristä esimerkiksi Axl Rose on tylyttänyt Trumpia tapansa mukaan sangen suorasanaisesti.

”No, oikeastaan nimenomaan määrärajojen puute on syy tähän väitettyyn huonoon metsänhoitoon. Vain tylsämielinen ja säälittävä henkilö voisi väännellä asiaa ja käyttää vääristeltyjä tosiasioita poliittisen hyödyn saamiseen muiden kustannuksella”, Rose kirjoittaa.

Mötley Crüen Tommy Lee tiivistää asiansa vielä napakammin. Trumpin tviitin viestiketjussa Lee kirjoittaa: ”Voisitko olla vielä vähän tunteettomampi, senkin vitun ääliö”. Myös Katy Perry on samalla linjalla, jos nyt hieman maltillisemmilla sanavalinnoilla.

Lisää luettavaa