Tulevan Elvis-elokuvan roolitus edistyy – pahamaineisen ”Eversti” Parkerin rooliin huhutaan mielenkiintoista nimeä

29.3.2019 12:13

Nythän näitä musiikkielokuvia tulee ovista ja ikkunoista. N.W.A.-, Queen- ja Mötley Crüe -elokuvat on saatu jo ensi-iltaan, Elton John -leffa on aivan nurkan takana ja kohta Sex Pistolsinkin toilailuja voi nähdä valkokankaalla. Tätä taustaa vasten ei tule kummoisena yllätyksenä, että myös Elvis Presley -aiheinen elokuva on työn alla.

Projekti on vielä alkuvaiheessa – niinkin alkuvaiheessa, ettei sillä ole edes työnimeä –, mutta Variety osaa kertoa muutamia kiinnostavia tietoja aiheesta. Ensinnäkin elokuvan ohjaa Baz Luhrmann (Moulin Rouge!, Romeo + Julia, The Great Gatsby – Kultahattu), joka on myös yksi teoksen käsikirjoittajista. Toiseksi yhteen elokuvan avainrooleista, Elviksen managerin ”Eversti” Tom Parkerin rooliin on kaavailtu Tom Hanksia. Siinäpä olisi todellinen raskaan sarjan nimi, joka toisi tekeleelle kovasti painoarvoa.

Varietyn mukaan Luhrmannin suunnitelmiin on alusta asti kuulunut pestata Parkerin rooliin joku kuuluisa, asemansa vakiinnuttanut tähti, ja Elviksen osaan on sitten haussa tuntematon näyttelijä. Näin ollen on vielä täysi kysymysmerkki, kuka nähdään rockin kuninkaana. Elokuvan kuvaukset on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden aikana.

Lisää luettavaa