Roger Waters käväisi jututeltavana Marc Maronin podcast-sarjassa ja kertoi muun muassa lähteneensä Pink Floydista juuri oikeaan aikaan. Watersin mukaan David Gilmour ja Rick Wright olivat bändin loppuvaiheessa todella myrkyllistä seuraa ja nämä saivat Watersin tuntemaan itsensä täysin turhaksi. Basisti sanoo vasta myöhemmin oppineensa arvostamaan itseään muusikkona.
”Tunsin itseni kyvyttömäksi ja merkityksettömäksi. Meni vuosia, ennen kuin tajusin, että minulla on oikeastaan hyvin sofistikoitunut musiikillinen taju. Huomaan paljon asioita, joita muut eivät”, Waters toteaa.
”David ja Rick yrittivät jatkuvasti painaa minua alas ja lyödä minua joltain kuvitellulta jalustalta. He sanoivat minun olevan sävelkuuro enkä tajua mitään musiikista. ’Hän on tylsä opettajahahmo, joka komentaa muita, muttei osaa edes virittää omaa kitaraansa’, he sanoivat.”
”Luulen että he olivat ylimielisiä, koska tunsivat itse olonsa mitättömiksi. En kuitenkaan halua lytätä heitä. Olivat välimme minkälaiset tahansa, ei ole kahta kysymystäkään ettemmekö olisi tehneet musiikillisesti isoja asioita yhdessä”, Waters sanoo.
Watersin mukaan hänen suurin perintönsä rockmusiikille ei ole hänen tekemänsä musiikki, vaan hänen ja Pink Floydin aikanaan rajoja rikkonut lavashow.
”Olen toki kirjoittanut muutamia ihan kelpo biisejä, mutta minä käytännössä kehitin yksin areenarokin teatraalista puolta 70-luvun puolivälissä.”
Roger Watersin ja Marc Maronin WTF-podcastin voit kuunnella kokonaisuudessaan täältä.