”Tuo ei tule lyömään läpi” – Brian Johnsonin sydän särkyi, kun hän sai Back in Black -levyn ensimmäistä kertaa kuultavakseen

AC/DC-solisti Brian Johnson promotoi Power Up -albumia ja muisteli Back in Black -klassikon työstön aikoja 93.3 WMMR -radiokanavan tuoreessa haastattelussa.

Back in Blackin osalta lähtökohdat äänityspuuhiin olivat vähintäänkin haastavat. Johnson oli lähtenyt Geordie-yhtyeestä korvatakseen juuri ennen albumin työstön varsinaista alkamista menehtyneen karismapommin nimeltään Bon Scott. Ensitöikseen mies päätyikin äänityspuuhiin Bahamalle tuottaja Mutt Langen alaisuudessa.

”En uskonut saavani hommia rock’n’roll-bändistä enää 32-vuotiaana”, Johnson sanoo nyt. ”Homma kuitenkin vain parani viikkojen kuluessa uusien kappaleiden myötä.”

Epävarmuuden nostaessa päätään Johnson tuumi, ”Mitä minulla on menetettävää? Saan ainakin lomailla viikon Bahamalla.”

Oikea, sittemmin ikoniseksi muodostunut laulutyyli löytyi levyn nimikkoraitaa äänittäessä.

”Mutt Lange sanoi, että ’Laula korkeammalta. Olen kuullut sinun tekevän niin.’ ’No kokeillaan’, vastasin. Se oli kuin olisi vapautunut pakkopaidasta. Kun huomasin pystyväni siihen, tuumin ’Vau!’ …Halusin tehdä vain sitä koko ajan.”

Tiukan budjetin takia Johnson sai palata Englantiin heti äänitysvelvollisuutensa hoidettuaan.

”Palasin kotiin ja tuumin, että ’Noh, taisin tehdä juuri levyn.’ Sitä ei oltu vielä miksattu. Meni vielä kuusi tai kahdeksan viikkoa ennen kuin sain oman kopioni postissa.”

”Minulla ei ollut levysoitinta. Vein sen kaverilleni, Geordien kitaristille, jolla oli soitin, ja laitoimme Hells Bellsin soimaan… Muutaman tahdin jälkeen hän sanoi, että ’Ei, tuo ei tule lyömään läpi. Lähdetään parille tuopille.’ ’Laulat aivan liian korkealta. Se ei ole sinua.’ Sydämeni särkyi. Ajattelin vain, että ’Jeesus sentään.’ Niinpä menin pubiin hukuttamaan murheeni ja hän lohdutti minua. Mutta lopulta siinä kävikin suorastaan fantastisesti.”