Tuomas Holopaisen seikkailut black metalin parissa jatkuvat: Darkwoods My Betrothed julkaisi jälleen uutta

7.10.2021 09:39

Darkwoods My Betrothed -yhtyeen paluu edistyy jälleen yhden kappaleen verran. Tuomas Holopaisen tähdittämän, pitkään hiljaiseloa viettäneen black metal -yhtyeen paluulevy Angel of Carnage Unleashed tulee julki 12. marraskuuta, ja nyt tuotokselta esitellään toinen kappaleirroitus. Kuuntele Murktide and Midnight alempaa.

Ennakkotietojen mukaan tuleva albumi käsittelee 1700-luvulla käytyä Suurta Pohjan sotaa, johon liittyvä isovihan aika oli mahdollisesti koko Suomen historian synkein ajanjakso. Mitä singlevalintoihin tulee, yhtye kirjoittaa tiedotteessa, että niiden avulla haluttiin esitellä bändin koko tyylillistä kirjoa. ”Musiikki kuulostaa saman yhtyeen tuottamalta, vaikka se vaihtelee nopeista blastbeat-pohjaisista mustametallimessuista eeppisiin melodiseen lauluun nojaaviin hymneihin”, yhtye kuvailee.

Lisää luettavaa