Turku Music Awards juhlittiin eilen – Soundi-palkinto Svart Recordsille

Kolmatta kertaa järjestetty turkulaisen musiikin palkintogaala Turku Music Awards juhlittiin eilen Turun Klubilla. Tapahtumassa jaettiin myös Soundi-palkinto, jonka sai levy-yhtiö Svart Records.

− Svart Records on lämmittänyt koko maailman vinyylinrakastajien sydämiä rohkealla ja takuulaatuisella julkaisupolitiikallaan. Hienointa Tomi Pulkin ja Jarkko Pietarisen toiminnassa on se, kuinka tuoreet lahjakkuudet asetetaan samalle viivalle kanonisoitujen legendojen kanssa. Svart Records luo esimerkillään optimismia koko alalle, perustelut kuuluivat.

Turku Music Awards houkutteli paikalle yli 200 ihmistä. Turkulaiset kulttuurialan toimijat jakoivat palkintoja vuoden 2014 aikana turkulaista musiikkielämää elävöittäneille tahoille.

Palkinnot (palkitseva taho sekä mahdollinen palkinnon nimi − palkinnon saaja)

Rosvot − Tomi Tuominen

Turun Elävän Musiikin Yhdistys, Telmun Lellikki − Portti

Turun Musiikkikirjasto − Himera

Turun Ylioppilaslehti, vuoden paras turkulainen murhaballadi − Pöllöt-yhtyeen Tapetaan aikaa

Soundi − Svart Records

ASEMA − Klaus Kustaa

Levykauppa Äx − Vuoden vaihtoehdokas − Himera

8raita − Ydintalvipuutarha/Jori Hulkkonen

Rumba − Tippa-T

Radio City − VR Studio/Jussi Vuola

Zoom Fm, vuoden ydintuhon jälkeinen maailma − Nightsatan and the loops of doom -lyhytelokuva

Auran Aallot − Puppa J & Ituhipit

Yleisöäänestyksen voittaja, vuoden turkulainen yhtye 2014  Joensuu Riihimäki