Up the irons, Hämeenlinna! – Iron Maiden Suomeen kesäkuussa

Kantolan tapahtumapuisto täyttyy taas musafaneista.
2.11.2015 11:00

Bruce Dickinson ja kumppanit saapuvat jälleen ilahduttamaan hevikansaa. 29. kesäkuuta Ed Force One suuntaa nokkansa kohti Kantolan tapahtumapuistoa, jossa nähtiin viime kesänä massiivinen AC/DC:n konsertti. Hämeenlinnaan odotetaan nytkin yli 30 000 Iron Maiden -fania. Liput tulevat myyntiin maanantaina 9. marraskuuta.

Syksyllä julkaistu The Book Of Souls nousi Suomessakin listaykköseksi ja osoitti bändin olevan yhä iskussa. Kurkkusyövästä toipunut Bruce Dickinson odottaa malttamattomana kiertuetta.

– Emme malta odottaa, että pääsemme kiertueelle.  Tulee olemaan hienoa nousta uuteen Jumbo Ed Force Oneen crew’n ja kamojemme kanssa ja suunnata lavoille ympäri maailman. Olemme parhaillaan suunnittelemassa uuden show’n sisältöä, joten voin luvata, että työskentelemme erittäin kovasti tuodaksemme teille jotain todella ainutlaatuista ja sydämellä tehtyä!, Dickinson hehkuttaa.

Iron Maiden (UK) – The Book of Souls World Tour
Ke 29.6.2016 Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna
Portit avataan klo 16

Liput myyntiin ma 9.11.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 82,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä
Fan club ennakkomyynti ma 4.11. klo 10 – la 7.11. klo 18, lisätiedot: www.ironmaidenfinland.fi

Keikan Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Lisää luettavaa